Arto Suominen tutkii kiinteistökohtaisen vesihuollon mahdollisuuksia

Vettä on virrannut maailman putkistoissa sen jälkeen, kun Arto Suominen valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1979. Pitkä ura syrjäseutujen vesihuollon kehittämisen parissa on kuljettanut häntä pitkin maailmaa, muun muassa Keniaan, Etiopiaan, Namibiaan, Vietnamiin ja Nepaliin.

Erkki Paasikiven säätiön tavoitteena on maailma, jossa puhdasta vettä riittää kaikille. Sama tavoite ruumiillistuu vahvasti Suomisen elämäntyössä.

Miten Suomisesta tuli Suomen ulkoministeriön luottohenkilö kehitysyhteistyöhankkeissa? Entä millaisia havaintoja Suominen on tehnyt Suomen vesihuollosta?

Uransa ensimmäiset vuodet 1980-luvulla tuore rakennustekniikan diplomi-insinööri Suominen louhi Suomessa tunneleita, tutki porakoneiden toimintaa sekä kehitti ja rakensi pommisuojia Irakiin.

Sitten hän sai kuulla, että Keniaan kaivattiin insinööriä Suomen kehitysyhteistyöprojektiin, jossa parannettiin kyläyhteisöjen vesihuoltoa. Hän otti tarjouksen vastaan, ja kokemus muodostui käänteentekeväksi.

“Keniassa pääsin ensimmäisen kerran tekemään työtä kyläyhteisöjen kanssa. Se vei sydämeni – totesin, että tämä on minun juttuni”, Suominen kertoo.

Keniasta Suominen siirtyi Vietnamiin parantamaan kaupunkivesihuoltoa, mutta se ei ollut hänen juttunsa. Seuraavana vuorossa oli maaseudun vesihuoltoprojekti Namibian Ambomaalla, jossa oli kova pula puhtaasta juomavedestä. Kävipä Suominen myös maan pääkaupungissa Windhoekissa kehittämässä koko Namibian maaseudun vesihuoltoa ja valtionhallinnon toimintaa.

Seuraava Suomiselle käänteentekevä projekti oli vesihuoltoprojekti Etiopian syrjäseuduilla.

“Sain Etiopiasta puhelinsoiton, että siellä on ongelma, jossa voisin ehkä auttaa. Ajattelin, että homma olisi parissa viikossa hoidettu, mutta menikin 10 vuotta!” Suominen naurahtaa.

Seudun ongelma oli, että sinne oli rakennettu kehitysyhteistyöllä vesihuoltojärjestelmiä, mutta yhteisöt eivät osanneet pitää niistä huolta.

“Usein vesihuollon kanssa haastavaa on, että infrastruktuuri on maan alla niin, että mitään ei näy. Ei Etiopiassakaan ihmisillä ollut käsitystä, kuinka paljon esimerkiksi kaivoon tai putkistoon oli käytetty rahaa,” Suominen kertoo.

“Totesimme, että meidän on tärkeää miettiä, miten yhteisön omistajuutta voisi lisätä. Ei riitä, että yhteisön jäsenet osallistuvat vesihuollon rakentamiseen, vaan heidän pitäisi itse hallinnoida varoja ja rakennustoimintoja, joilla vesihuolto rakennetaan.”

Ulkoministeriö tuki projektin kanssa kehitettyä mallia, jossa varat siirrettiin kyläyhteisöille. Kyläyhteisön valitsemat luottohenkilöt hoitivat hankinnat ja rakentamisen alusta asti niin, että koulutuksen jälkeen paikallishallinto valvoi, että kaikki varmasti toimi.

Toimintamalli tehosi, ja Suominen kollegoineen huomasi, että vastuiden, varojen ja hankintojen siirtäminen mahdollisimman alhaiselle tasolle lisäsi omistajuutta sekä kestävyyttä ja nopeutti rakennusprojekteja moninkertaisesti.

Tässä vaiheessa Suomisesta oli tullut jo Suomen ulkoministeriön luottomies kehitysyhteistyöhankkeissa. Hänet palkannut konsulttitoimisto tarjosi ministeriölle samankaltaista hanketta Nepaliin, jossa Etiopian kokemukset toimivat uuden projektin pohjana. Nepalin jälkeen hän palasi Etiopiaan jossa seuraavat 11 vuotta kuluivat maaseudun vesihuollon kehittämisessä sekä projektin johtamisessa.

71-vuotiaana Suominen totesi, että oli aika jäädä eläkkeelle täysipäiväisestä kehitysyhteistyöstä. Toimettomaksi hän ei kuitenkaan ole tämän jälkeen jäänyt. Hän on esimerkiksi auttanut erilaisia järjestöjä vesihuoltoon liittyvissä projekteissa kehittyvissä maissa ja on edelleen aktiivinen kansainvälisillä vesihuollon foorumeilla.

Suominen on myös Tampereen yliopiston väitöstutkija. Hän tutkii erityisesti kiinteistökohtaista vesihuoltoa Suomessa ja maailmalla. Kiinteistökohtainen vesihuolto tarkoittaa mallia, jossa kiinteistö omalla kustannuksellaan rakentaa ja hoitaa oman kiinteistönsä vesihuoltojärjestelmät, veden oton sekä jätevesien käsittelyn. Puhdas vesi otetaan tavallisimmin omasta kaivosta. Kiinteistökohtainen vesihuolto on Suomisen mielestä avain kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa.

“On mahdoton ajatus, että kaikki maailman ihmiset saisivat vettä yhteiskunnan järjestämästä vesiputkesta. Se ei ole mahdollista edes Suomessa”, Suominen kertoo. Maaseudun vesihuolto on pitkälti hoidettava kiinteistökohtaisesti.

“Suomen laki sanoo, että kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää vesilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella olevalle kiinteistölle vesihuoltoa. Siitä, kuinka nämä kiinteistönomistajat hoitavat tämän välttämättömyyspalvelun itse, on vähän tutkimuksia”, Suominen kertoo.

“Tein tästä tutkimusesityksen, sillä halusin mennä katsomaan, kuinka kiinteistöt ovat ratkaisseet omat vesihuoltoratkaisunsa ja puhumaan näiden ihmisten kanssa heidän haasteistaan ja tulevaisuuden näkymistään ja toiveistaan. Hain tutkimusapurahaa Erkki Paasikiven säätiöltä ja ilokseni sain sen.”

Väitöstutkimuksensa tiimoilta Suominen onkin käynyt Tampereen ympäristökunnissa koputtelemassa kunnallisen vesihuollon ulkopuolella olevien kotien ovia. Seuraavaksi hän on lähdössä hankkimaan aineistoa Etelä-Savoon ja pohjoiseen.

Maailmalla kiinteistökohtainen vesihuolto näyttelee merkittävää osaa koko vesihuoltosektorista ja on malliesimerkki yhdenvertaisuuden toteuttamisesta, sillä siinähän vesi tuodaan kiinteistöön tai lähelle kiinteistöä, joka on puhtaan veden kehitystavoitteen yksi kriteeri.

“Yhteisöissä on aina marginalisoituneita ihmisiä, joilla on tiettyjä rajoitteita, kuten vammoja tai absoluuttista köyhyyttä. Nämä ihmiset tarvitsevat kiinteistökohtaista vesihuoltoa kaikkein kipeimmin, koska he ovat niitä ihmisiä, jotka kaikista eniten kärsivät jos yhteiskunnan järjestämä vesihuolto ei toimi”, Suominen kertoo.

Suomisen tutkimuksen nimeksi tulikin Ketään ei jätetä. Kun häneltä kysytään, mitä työ puhtaan veden kanssa merkitsee hänelle, vastaus on koskettava.

“Olen itse nähnyt, elänyt, jakanut ja kokenut sellaisen ihmisen aidon ilon ja tunteen, joka ei koskaan elämässään ole saanut nauttia puhtaasta juomavedestä. Se on pysäyttävä ja syvälle kaivautuva kokemus, josta saa virtaa jatkaa tätä työtä.   Tuntuu, että se mitä olen tehnyt ja edelleen teen on yhteiskunnallisesti arvokasta ja merkittävää niin Suomen vesihuollon kehittämisessä kuin maailman vesihuollon ongelmien ratkaisemisessa ”, Suominen summaa.